Villa Pellavan Tarina

Villa Pellavan tarina alkaa 1.10.1677 Lappi TL:stä, kun Erkki Kallenpoika Simula syntyi. Hän avioitui kiukaislaisen Maria Yrjöntytär Jusun kanssa, he saivat 8 lasta ja Panelian tila nro 1 sai alkunsa. Simulan tila oli saman suvun hallussa melkein 300 vuotta, paljon mahtuu kartanon elämää näihin vuosisatoihin.

Pronssikautisesta Panelian kaupungista kun lähdet asemalle päin, Simulanmutkassa olet perillä. Talo on toiminut joskus hetken myös kestikievarina. Tyhjilleen jäänyt tila löysi etsijänsä 2012 lopussa. Mummonmökkiä maaseudulta etsinyt vaatetusalan agentti laittoi Outletin, josta tulikin laatumerkkien vaatemyymälä. Meiltä löydät kotimaisen Andiatan, August Silkin, HV Polon ym. 2015 alusta myymälä siirtyi vanhaan, 1921 rakennettuun Panelian Wanhaan Sähkötehtaaseen.

Tällä hetkellä Villa Pellava tunnetaan myös Kokous-, koulutus- ja juhlapaikkana, jossa vietetään tunnelmallisia naisteniltoja, syödään hyvin ja shoppaillaan.

Tilalla toimii myös viljaa ja pellavaa viljelevä viljelytila, ja joka toimii myös yhdessä paikallisen Biolin Oy:n kanssa kehittäen hevosille, koirille ja meille kaikille laadukkaita, jäljitettäviä ja puhtaita pellavatuotteita markkinoille ja tehtaanmyymälään. biolinpellava.fi

Villa Pellava tunnetaan naistenpaikkana, mutta meillä on ollut myös Perinnepäiviä, joissa on keitetty punamultamaalia, loukutettu ja kehrätty pellavalankaa. Panelian koulun lapset ovat joulun avauksissa myyneet tuotteitaan ja laulaneet yleisölle. Villa Pellavassa on useiden satakuntalaisten naisyrittäjien tuotteita myynnissä, kuten Udutar, Koskenkorvan hillot ja hunajat ja paljon muita. Sähkötehtaan myymälästä löydät myös sisustus- ja herkkupuoti Punaisen Tallin tuotteet.

Olemme mukana vireän kylän tapahtumissa.
Lapset muistavat Villa Pellavan hevoset ja vanhan makasiinin
josta saa hymyllä pehmisjäätelöä!
Nykyinen omistaja aistii talossa menneiden
asukkaiden läsnäolon.

Villa Pellava on tutustumisen arvoinen matka menneeseen ja nykyisyyteen.

Sydämellisesti Kaikki Tervetuloa!